TYS:n Vuokralaisyhdistys Ry
TYS laiminlyö törkeästi asukkaiden oikeuksia

Hyvät Turun Ylioppilaskyläsäätiön asukkaat,

olette saattaneet lukea lehdistä tai kuulla radiosta TYS:n irtisanoneen yhteistyösopimuksen vuokralaisyhdistyksen kanssa. Seuraavassa valotamme irtisanomisilmoituksen taustaa sekä kerromme VY:n kannan asiaan. Teksti on pitkä ja raskas, mutta luettuanne sen saatatte ihmetellä, miksi opiskelijoiden asemaa edistämään perustettu säätiö toimii opiskelijoita vastaan.

Mikä tämä yhteistyösopimus oikein on?

Laki yhteishallinnosta vuokrataloissa astui voimaan vuonna 1991 edistämään asukkaiden vaikutusmahdollisuuksia asumiseensa liittyvissä asioissa. TYS neuvotteli vuonna 1991 asukkaiden kanssa toimintamallin, jonka mukaan Vuokralaisyhdistys toimii koko TYS:n asuntokannan ainoana yhteishallintolain tarkoittamana asukastoimikuntana. Toimintamallin mukaan TYS:n ja VY:n välinen yhteydenpito tapahtuu ns. yhteistyöryhmässä, jonka tapaamisiin osallistuu VY:n hallitus ja TYS:n operatiivinen johto (tästä eteenpäin johtoryhmä). Johtoryhmä koostuu toimitusjohtajasta, kiinteistöjohtajasta, talousjohtajasta ja asuntotoimenjohtajasta. Käytännössä VY on viime vuosina tavannut yhteistyöryhmässä vain kolmea jälkimmäistä, sillä toimitusjohtaja on nähty kokouksessa viimeksi vuonna 2002.

TYS neuvotteli asukkaiden kanssa lainvastaisen, asukkaiden asemaa heikentävän sopimuksen

Nykyisessä yhteistyösopimuksessa on ollut asukkaiden kannalta monta ongelmaa. Järjestely on yhteishallintolain vastainen, sillä se ei anna paikallisille asukastoimikunnille mahdollisuutta vaikuttaa asuntokohteensa asioihin. Yhteishallintolain mukaan jokaisessa asuntokohteessa on järjestettävä vuosittain asukaskokous, minkä TYS on laittomasti kiertänyt kaikkien TYS:n asukkaiden yhteisellä, Ylioppilaskylässä järjestettävällä kokouksella. Se on myös yhdistyslain vastainen, sillä rekisteröitynä yhdistyksenä VY ei saa liittää automaattisesti jäsenekseen kaikkia TYS:n asukkaita. Sopimus asettaa lisäksi TYS:n asukkaat erittäin epätasa-arvoiseen asemaan, sillä TYS:n 18:sta Turussa sijaitsevasta asuntokohteesta vain muutamasta on yleensä ilmoittautunut halukkaita vapaaehtoisia VY:n hallitukseen.

TYS oli haluton purkamaan sopimusta, kunnes VY esitteli asian ylemmälle taholle

TYS:n johdon on kiinteistöalan ammattilaisina täytynyt olla tietoinen yhteistyösopimuksen lainvastaisuudesta. Vuokralaisyhdistykselle yhdistyslain vastaisuus selvisi vuonna 2009, jolloin se ensimmäisen kerran ehdotti TYS:lle sääntöjensä korjaamista lainmukaisiksi. TYS:n johtoryhmä rohkaisi VY:tä olemaan tekemättä sääntömuutosta. Seuraavaksi VY ehdotti sääntömuutosta vuonna 2011 saatuaan tietää, että yhteistyösopimus rikkoo myös yhteishallintolakia. Tällöin VY toimitti johtoryhmälle ehdotuksensa uudesta toimintamallista. Johtoryhmä ilmoitti VY:lle, ettei voi tehdä päätöstä uudesta toimintamallista, sillä päätäntävalta asiassa kuuluu TYS:n hallitukselle. Johtoryhmä lupasi kuitenkin yhteistyöryhmän kokouksessa tutustua VY:n ehdotukseen ja neuvotella siitä VY:n edustajien kanssa myöhemmin sovittavana päivänä. VY lähestyi johtoryhmää monesti kevään 2011 aikana tavoitteenaan päästä neuvottelemaan yhteistyössä uudesta, päivitetystä toimintamallista. Neuvotteluaikaa ei kuitenkaan TYS:n puolelta järjestynyt. Johtoryhmä ei myöskään vienyt VY:n toimintamalliehdotusta eteenpäin TYS:n hallitukselle, vaikka oli väittänyt juuri hallituksen olevan ainoa, joka asiasta voisi päättää.

Sopimuksen irtisanominen valmisteltiin asukkaiden selän takana

Asioihin tuli vauhtia vasta sen jälkeen, kun VY ilmoitti TYS:n valtuuskunnassa asemansa laittomuudesta. Johtoryhmä valmisteli VY:tä ja TYS:n hallitusta etukäteen tiedottamatta yhteistyösopimuksen purkamisesityksen TYS:n hallituksen toukokuiseen kokoukseen. Sopimuksen purkuehdotus oli hallituksen kokouksen esityslistassa nimellä ”Asukashallinnon kehittäminen”, mutta hallitusedustajat saivat tiedon kohdan sisällöstä vasta kyseisen kokouksen jo alettua. VY:llä ei näin ollut mahdollista reagoida irtisanomisuhkaan etukäteen.

Miksi asukkaat valittavat, kun kerran saivat haluamansa uudistuksen?

VY toivoi yhteistyösopimuksen uudistamista asukasdemokratiamahdollisuuksien parantamiseksi ja asukastoimikuntien aseman lainmukaiseksi saattamiseksi. VY on irtisanomisilmoituksen jälkeen pyrkinyt useita kertoja TYS:n johdon puheille kysyäkseen lisätietoja nykyisestä tilanteesta ja pyrkiäkseen yhteiseen neuvottelupöytään uuden toimintamallin sisällöstä, mutta neuvotteluista on systemaattisesti kieltäydytty. Johtoryhmä on kertonut noudattavansa TYS:n hallituksen päätöstä ”pilkulleen”, mikä kiinteistöjohtaja Ismo Aaltosen mukaan tarkoittaa ainoastaan lausunnon pyytämistä eikä yhtään enempää. Vuokralaisyhdistys pelkää, että TYS:n johtoryhmä sanelee uuden toimintamallin ehdot ottamatta huomioon asukkaiden näkökulmaa.

TYS:n johto ei arvosta aktiivisia asukkaita

VY:llä on ollut vaikeuksia päästä riittävän usein neuvottelupöytään TYS:n johtoryhmän kanssa, joten 7000 asukkaan ongelmia on päästy käsittelemään viime vuosina vain noin 2-4 kertaa vuodessa. Silloin kun neuvottelemaan on päästy, VY on kokenut vaikutusmahdollisuutensa hyvin vähäisiksi. Yleisin vastaus mihin tahansa asumista koskevaan ongelmaan tai kysymykseen on ollut ”Tutkimme asiaa”, mihin ongelman käsittely on yleensä jäänytkin. Tilanteen tekee hämmentäväksi se, että VY:n tekemät ehdotukset eivät ole olleet millään lailla kohtuuttomia vaan pieniä asukasviihtyvyyttä lisääviä toimenpiteitä (esim. uudet opastekyltit epäselvien tilalle, paloturvallisuuden parantaminen lastenvaunujen käytäväsäilytyksen kieltämällä, kerhotila asukkaille). VY:n hallituslaisille on ollut hankala ymmärtää, miksi TYS haluaa tällaisissa asioissa olla noudattamatta asukkaiden tahtoa ja tehdä päätökset mm. lenkkisaunavuorojen aikataulusta johtoryhmässä. Tällaisten paikallisen tason päätösten tekeminen asukastoimikunnissa, missä ne lain mukaan tulisi tehdä, luulisi nostavan asukasviihtyvyyttä ja vähentävän TYS:n taakkaa tavalla, josta ei TYS:lle aiheudu ongelmia. Siitä huolimatta TYS on jättänyt asukkaiden toiveet ja asukastoimikuntien tekemät päätökset usein huomiotta.

Käydyistä neuvotteluista on tullut sellainen vaikutelma, että johtoryhmä tulkitsee TYS:n hallituksen päätöksiä haluamallaan, viime aikoina usein asukkaille epäedullisella tavalla. Johtoryhmä on myös laiminlyönyt tiedotusvelvollisuuttaan yhteishallintolain edellyttämistä, asukkaita koskevista asioista. Vuosikausien sinnikkäiden neuvotteluyritysten jälkeen VY on tullut siihen tulokseen, ettei TYS:n johtoryhmä nykyisellään edistä asukkaiden etuja.

Siinä missä VY:n edustajien vaikutusmahdollisuudet ovat vaikuttaneet tehottomilta, asukastoimikunnille jopa keskusteluyhteyden saaminen TYS:n kanssa on ollut käytännössä mahdotonta. Törkeää tästä tekee se, että asukastoimikunnille on lailla taattu runsaasti vaikutusmahdollisuuksia ja laaja tiedonsaantioikeus. TYS on kuitenkin jatkuvasti toiminnallaan osoittanut välinpitämättömyyttään koko asukasdemokratiaa ja asiaa säätelevää lakia kohtaan.

TYS viivyttelee vuokralaisyhdistyksen toiminta-avustuksen maksamista

Vuokralaisyhdistys on saanut edunvalvontaan ja vapaa-ajantoimintaan sekä järjestösihteerin palkanmaksuun TYS:ltä vuosittaisen toiminta-avustuksen, jonka suuruudeksi johtoryhmä oli vuodelle 2011 vahvistanut 44000 euroa. Aikaisempina vuosina toiminta-avustus on maksettu kahdessa osassa. Tänä vuonna talousjohtaja Aimo Suoniemi ilmoitti, että toiminta-avustuksesta maksetaan aluksi vain neljäsosa, ja toinen neljäsosa vasta sen jälkeen, kun VY on toimittanut viime vuoden tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen. Näiden dokumenttien toimittamisen jälkeen Suoniemi kertoi tarvitsevansa lisäksi kaikki tilinpäätöksen liitteet sekä toiminnantarkastajien allekirjoittaman tarkastuskertomuksen ennen avustuksen maksamista. Nämä lisäselvitykset toimitettiin 24.5.2011, mutta avustusta ei maksettu. Pian tämän jälkeen TYS irtisanoi yhteistyösopimuksen, minkä jälkeen Suoniemi ilmoitti, että VY:n on uudelleenarvioitava rahantarpeensa 30.9.2011 saakka, koska TYS oli irtisanonut yhteistyösopimuksen 19.5.2011. Irtisanomisilmoitus tuotiin VY:lle 24.5., hiukan sen jälkeen kun VY oli toimittanut TYS:lle tilinpäätöksensä ja toimintakertomuksensa. Järjestösihteeri vastasi VY:n toiminnan jatkuvan normaalina kesäkuun loppuun saakka, joten toiminta-avustuksen toinen neljännes tarvitaan sellaisenaan sovittujen kurssien, retkien tms. rahoittamiseen.  TYS:ltä pyydettiin laskelmaa siitä, miten paljon VY tarvitsee rahaa syyskuun loppuun asti ja VY:n taloudenhoitaja esitti arvioksi 18015,25 €. TYS maksoi VY:lle 12015,25 € kesäkuun puolivälissä.  TYS:n hallitus on luvannut TYS:n hoitavan lainmukaiset velvotteensa 30.9.2011 saakka, joten VY:llä ei ole muuta mahdollisuutta kuin tulkita talousjohtajan pyynnöt VY:n rahoitustarpeen uudelleenarvioinnista viivyttelyksi.

Muita esimerkkejä ongelmista TYS:n johtoryhmän kanssa

VY:n järjestösihteeri neuvotteli yhteistyökumppanin kanssa yhteistyösopimuksen Yo-kylän rapistuneen bändikämpän kunnostamiseksi. Kyseinen yhteistyökumppani kerää kesällä 2011 rahaa hyväntekeväisyyskampanjaan, jonka lahjoituskohteeksi VY:n bändikämppä oli valittu. TYS:n johtoryhmä oli hyväksynyt sopimuksen ja järjestösihteeri oli ehtinyt jo ilmoittaa asiasta bändikämpän käyttäjille. Kunnostuksen oli tarkoitus alkaa alkusyksystä 2011. Yhteistyökumppanin edustaja arvioi, että yritys tukisi remontin kustannuksia useilla tuhansilla euroilla (kampanjan keräystavoite on 6000-10000 euroa). Yhteistyösopimuksen irtisanomisen jälkeen TYS:n johtoryhmä ilmoitti VY:lle, että myös remontti on peruttu. TYS:n asukkaat menettivät siis monen tuhannen euron remontin ja TYS menetti ilmaisen mainoskampanjan yhteistyökumppanin lahjoituskohteena. Tieto yhteistyön perumisesta kerrottiin yhteistyökumppanille viikko ennen sovittua promotilaisuutta.

Yo-talojen asukastoimikunnalla oli Yo-talo B:n kellarissa kokoontumistila, jonka kiinteistöjohtaja Ismo Aaltonen määräsi suljettavaksi paloturvallisuussyistä syyskuussa 2010. Palotarkastajaa ei kuitenkaan missään vaiheessa konsultoitu tilan paloturvallisuudesta. Yo-talojen asukastoimikunta yritti toistuvasti pyytää Aaltosta tilaamaan palotarkastuksen, jotta asukastoimikunta saisi kuulla palotarkastajan virallisen päätöksen siitä, ovatko tilat käyttökelvottomat kokoontumiseen. Useiden neuvotteluyritysten jälkeen Aaltonen lupasi maaliskuussa 2011 (5 kuukautta tilojen sulkemisen jälkeen) tiedottaa asukastoimikuntaa seuraavasta palotarkastuksesta, jotta asukastoimikunnan edustaja pääsisi halutessaan mukaan tarkastukseen. Lupaus on kirjattu yhteistyöryhmän pöytäkirjaan. Asukastoimikunta tiedusteli seuraavan palotarkastuksen ajankohtaa suoraan palotarkastajalta toukokuussa 2011. Palotarkastaja kertoi tarkastuksen olleen tiedustelua edeltävänä päivänä. Palotarkastaja ei myöskään ollut tiennyt kyseisen tilan olemassaolosta. VY oli aikaisemmissa keskusteluissa painottanut Ismo Aaltoselle, että asia on asukastoimikunnalle erittäin tärkeä. Tästä huolimatta palotarkastusaikaa ei näiden seitsemän kuukauden aikana järjestynyt. Ismo kielsi YTR:ssä asukastoimikuntaa ottamasta yhteyttä palotarkastajaan, eikä suostunut myöskään soittamaan tarkastajalle itse.

Lisäksi johtoryhmän jäsenet ovat suhtautuneet kielteisesti ainakin Nummenrannan ja Yo-kylän epäselvien opastekylttien uusimiseen, kerhotilojen järjestämiseen monissa asuntokohteissa, asukkaiden oikeuteen saada käyttöönsä vara-avain (yhteistyöryhmän neuvotteluissa päästiin lopulta asukkaita hyödyttävään ratkaisuun tästä), lenkkisaunavuorojen antamiseen asukastoimikunnille sekä asukkaiden ehdotuksiin paloturvallisuuden parantamisesta.

Seuraukset asukkaille

TYS on irtisanonut VY:n kaikki ilmaistilat – VY:n toimiston, vuokrattavat juhlatilat toimiston ylä- ja alakerrassa, bändikämpän ja soolosoittotilan – 30.9.2011 mennessä. Irtisanomisen seurauksena opiskelijat ja ainejärjestöt menettävät mahdollisuuden varata tiloja ensi syksyn tilaisuuksiin, VY:n tavaralainauspalvelu asukkaille päättyy ja bändikämppää sekä soolosoittotilaa käyttäneet opiskelijat jäävät vaille harjoitustilaa. Lisäksi kaikki VY:n järjestämä vapaa-ajantoiminta päättyy. VY:lle ei ole annettu lainkaan tietoja siitä, voivatko asukkaat käyttää kyseisiä tiloja jatkossa, joten minkäänlaisia jatkosuunnitelmia ei pystytä tekemään. Mainittakoon vielä, että VY:n hallitus remontoi keväällä 2011 vapaaehtoisvoimin parempaan kuntoon vuokratilat, jotka nyt otettiin yhdistykseltä pois. Yhdessä VY:n kokemien rahoitusongelmien kanssa VY:n toiminta tulee kuolemaan käytännössä paljon ennen edellä mainittua irtisanomispäivää.

Mitä VY toivoisi yhteistyöltä TYS:n kanssa?

Hankalasta nykytilanteesta huolimatta VY on edelleen valmis milloin tahansa neuvottelemaan TYS:n kanssa kaikkia osapuolia tyydyttävästä ratkaisusta. VY toivoo asukkaiden edustajina pääsevänsä neuvottelemaan uuden asukashallintomallin sisällöstä yhteistyössä TYS:n kanssa. Nykyisellään TYS:n johtoryhmä on ilmoittanut, että VY:n kirjallinen lausunto tilanteesta riittää TYS:lle.

VY:n tavoitteena on, että asukastoimikunnat saavat lainmukaiset oikeutensa asukkaiden edustajina. Samalla se toivoo pystyvänsä jatkamaan asukastoimikuntien kattojärjestönä ja koko TYS:n asukkaiden edunvalvojana ja vapaa-ajantoiminnan järjestäjänä. Lisäksi se toivoo, että johtoryhmä alkaa suhtautua aikaisempaa vakavammin asukkaiden oikeuksiin.

Asukkaiden edunvalvontavastaavat:

Eva-Maria Talvitie,Matti Laakso, Hannaliina Paavoseppä, Hannu-Pekka Schukov ja Patrik Niskanen,

VY:n asukastoimikuntavastaavat:

Sonja Nylander ja Toni Nummela

Edullisia vuokratavaroita turkulaisille opiskelijoille

Vuokralaisyhdistyksen vuokratavarapalveluita voivat käyttää kaikki TYY:n ja ÅAS:n jäsenet.

Yhteystiedot

Uusi-S, Kirkkotie 6
20540 Turku
jsihteeri@gmail.com

045 6706921

Päivystysajat:

Päivystys talvilomalla

Foorumi